
Mitä kuuluu työmaille?
Tällä hetkellä suurin osa työporukastamme työskentelee vielä kirkkotyömaan kimpussa ja Kangasniemellä ja lähialueilla olevat pienemmät työmaat työllistävät sitten loput porukastamme.
Kirkkotyömaalla ollaan päästy kokeilemaan miltä tuntuu työskennellä yövuorossa, sillä joitakin töitä ei voi päiväsaikaan suorittaa. Urkujen huolto- ja viritystyöt tarvitsevat rauhallisen ympäristön, joten ”vasaraa paukutetaan” sitten yöaikaan.
Kirkkosaliintehdään vielä perusteellinen siivous sekä samalla suoritetaan ja viimeistellään kamera- ja ääniasennuksia. Tämän jälkeen kirkkosali on valmis luovutettavaksi.
Töitä kirkon parissa kuitenkin jatketaan edelleen, alapohjan, kellarin ja ulkoseinän parissa.
Kirkon ulkoseinän lahovauriot on korjattu ja sokkeli on rakennettu uudelleen.
Tässä näkyy kirkon uusi maalämpökeskus, lämpöjärjestelmä on nyt käytössä ja lämpöä piisaa.
As Oy Puulavedenkadun vesikattoremontti on myös hyvässä vauhdissa Otto Mannisen tiellä. Kohteessa saakin katsella maisemia vähän korkeammalta.
